Valtiovarainministeriön ja Elinkeinoelämän keskusliiton matokuuri ei meille maistu!

23.8.2020

Valtiovarainministeriön ja Elinkeinoelämän keskusliiton matokuuri ei meille maistu!

 

Koronan iskiessä suomalaiseen yhteiskuntaan ennen näkemättömällä tavalla työntekijät osallistuivat mittaviin talkoisiin, joilla pelastettiin yrityksiä ja työpaikkoja. Työsuhteen ehtoja heikennettiin määräaikaisesti yhteisesti sopimalla asiasta työntekijä - ja työnantajakeskusjärjestöjen välillä.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii ansiosidonnaisen työttömyysturvajärjestelmän uudistamista, lisäksi Valtiovarainministeriö myös esitti, että kaikista varhaisen eläköitymisen väylistä on luovuttava. Tämä tarkoittaisi työkyvyttömyyseläkkeitä koskevien erityissäännösten poistamista, luopumista osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä sekä luopumista ansiosidonnaisen lisäpäivistä. Kaiken lisäksi pitäisi suostua työn ohella opiskelun ehtojen heikentämiseen sekä vuorotteluvapaasta luopumiseen. Työntekijäjärjestöt eivät voi tälläisia ehdotuksia hyväksyä; ei ole mitään takeita siitä, että eläköitymisen väylien tukkiminen ja koulutusmahdollisuuksien heikennys  olisi tehokas työllistämistoimi, jolla saavutettaisiin kuin ihmeen kaupalla kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

EK:n ja Valtiovarainministeriön yhteneväinen esitys herättää ihmetystä, eivätkö työllisyystoimet perinteisesti kuulu hallinnossamme Työ - ja Elinkeinoministeriölle, ei Valtiovarainministeriölle?

Tuhannet lomautetut ja toimeentulonsa kanssa kamppailevat kokevat valtiovarainministeriön ehdotuksen todellisena iskuna vyön alle. Ikääntyneiden ja pitkän uran tehneiden pakkoroikotus työelämässä ei ole millään mittarilla tehokas keino nuorten työllisyyden edistämiseen. Vuorotteluvapaan sijaisuudet ja omaehtoinen kouluttautuminen avaavat portteja nuorille työelämään.

SAK on esittänyt lukuisia työllisyyttä parantavia toimia, kuten työttömien palveluiden vahvistamista ja työnhaun tukemista, ankarien karenssien poistamista ja aikuiskoulutuksen ja työn entistä parempaa yhteensovittamista. Mihin neuvottelun ja sopimisen henki on kadonnut?

Kiitoksena yhteisistä talkoista maan talouden pelastamiseksi olemme siis saaneet palkaksi liudan EK:n ja VM:n järjettömiä vaatimuksia heikoimmassa asemassa olevien tilanteen edelleen huonontamiseksi ja ankaria heikennyksiä työssä opiskelun ja koulutuksen ehtoihin.

Kiristykset ja leikkaukset työntekijän ja työttömän asemaan eivät ole lääke talouden kohentamiseksi,  vaan tällä matokuurilla tapetaan vain isäntä – suomalaisen työn tekijä!

Palvelualojen ammattiliiton kolmen suurimman kaupanalan ammattiosaston yhteisen tapaamisen kannanotto. Edustamme noin 30.000 kaupanalan ammattilaista.

 

Helsingissä 22.8.2020

Helsingin kauppatyöntekijöiden ammattiosasto ry 001

PAM Palvelualan Pirkanmaan ammattiosasto Pamina 003 ry

PAM Liikealan Turun seudun osasto ry 069

Lisätietoja: Mikael Fogelholm PAM 001 puheenjohtaja

Puh. 050 5446454

sähköposti: mikael.fogelholm2201@gmail.com